CD-levyt

Marin Marais: Pièces de viole, IV kirja. François Joubert-Caillot, bassogamba, L’Achéron: Lucile Boulanger ja Marie-Suzanne De Loye, bassogamba, Miguel Henry, teorbi ja kitara, André Heinrich, teorbi, Philippe Grisvard, cembalo. Ricercar RIC 432 (4 cd). Marin Maraisin (1656–1728) viitenä kirjana vuosina 1686–1725 julkaisemat gambakappaleet ovat parhaita esimerkkejä aurinkokuninkaan hovin itsetietoisesta ilmapiiristä, jossa musiikki heijasti käytöksen ja tunneilmaisun sulavaa kurinalaisuutta. Harkitut äänenvärit ja kuuluisien runoilijoiden kaunopuheisuutta tavoitteleva soittotapa karkottavat hänen musiikistaan italialaisbarokin impulsiivisuutta. François Joubert-Caillot urakoi Maraisin […]

Johannes Brahms: Balladit op. 10, Pianosonaatti nro 3, Bachin Chaconne vasemmalle kädelle. Alexandre Kantorow, piano. BIS 2600. Brahmsin kolmas pianosonaatti op. 5 ja neljä balladia op. 10 ovat vuosina 1853–54 syntyneitä nuoruudenteoksia. Balladeilla on kirjallinen tausta, vaikka vain ensimmäisen tiedetään liittyvän synkkään skotlantilaiseen tarinaan isänmurhaajasta. Alexandre Kantorow muotoilee tummasävyisistä teoksista musiikillisia kertomuksia, joiden romanttinen lataus viettelee pianistin toisinaan vähän raskaaseen rubaton käyttöön. Kantorow kuitenkin rakentaa teoksista maltilla monumentteja, joiden olemuksen hivelevästi äänitetyn Steinwayn sointi tavoittaa […]

 Max Regerin pianokonsertto vuodelta 1910 on nelikymmenminuuttinen järkäle, joka on paljoudellaan pelottanut pianistit kimpustaan. Teoksen on aiemmin levyttänyt mm. Marc-André Hamelin, mutta voimapianistien joukkoon kohinalla noussut saksalainen Joseph Moog on monin tavoin kotonaan konserton parissa. Reger julisti teoksensa ”sinfoniaksi piano-obligatolla”, mutta Moog korottaa massiivisen soolonsa konsertoivaan loistoon. Vaikka kyseessä on germaaninen monumentti, musiikissa on myös runolliset suvantonsa, etenkin myöhäisromanttisesti viipyilevässä Largossa. Moogin ja Saksan radiofilharmoniaa johtavan Nicholas Miltonin ote on innoittunut, ja harvinainen teos saa […]

 Viime vuosien musiikillinen ryhtiliike on kaivanut esiin historiaan unohdettuja mustaihoisia ja naissäveltäjiä. Florence Price (1887–1953) oli musta naissäveltäjä, joka sai eläessään jonkin verran tunnustusta, mutta katosi kuoltuaan täysin ohjelmistosta vuosikymmeniksi. Pricen musiikkia voi luonnehtia eräänlaiseksi mustien kansallisromantiikaksi, jonka taustaksi voi ajatella USA:ssa vierailleen Dvorakin avomielisyyden ja orkesterinkäsittelyn. John Jeterin johtama Wienin radion sinfoniaorkesteri osoittaa empaattisilla tulkinnoillaan, että Pricen musiikilla on tärkeä paikkansa 1900-luvun musiikissa. Sinfonia on sävellysmuotona nähty ”kuolleiden valkoisten eurooppalaisten” musiikiksi, mutta vuonna 1940 […]

Paul Hindemith kävi läpi tyylikehityksen, jonka punaisena lankana oli epäromanttisuus. Se on pitänyt hänen musiikkinsa taustalla silloinkin, kun radikaalimmin modernit säveltäjät ovat nousseet sieltä esiin. Hindemithin ”asiallinen”, arkkitehtuurin funktionalismia muistuttava tyyli toimii usein musiikillisen ilmanraikastimen tavoin. Poissa ovat tunneähky ja hermoja raastava ilmaisupakko huomion kiinnittyessä paljaammin musiikillisiin arvoihin. Neliosaisesta klarinettikonsertosta (1947) huokuu myös sodan päättymistä seurannut tanssiva ilo ja hitaan osan huojentava rauha, joista Sharon Kam ja Frankfurtin RSO rakentavat hienon kokonaisuuden. Hindemith sävelsi lähes […]

Hovisäveltäjä Michel-Richard De Lalande (1657–1726) seurasi Ludvig XIV:tä musiikillisena varjona noin neljänkymmenen vuoden ajan. ”Aurinkokuninkaan” musiikilliset intohimot kohdistuivat näyttämölle, mutta De Lalande sonnusti sävellyksillään kuninkaallisen arjen, iltapuhteet, rukoukset ja ruokailut. ”Sinfoniat kuninkaan illallisille” eivät ole haarukoiden ja veitsien kalinaa säestävää taustaa, vaan nokkelia soitinsarjoja, joista löytyy kuninkaan rakastamia tansseja, mutta myös syvähenkisiä passacaglioita. Musiikista tulvii muistoja näyttämöltä, metsästysretkiltä ja taisteluista – monarkkisen elämän koko kirjo. Ludvig XIV:n illalliset olivat tarkan koreografian valtiollinen toimitus, joka ei […]

Jordi Savall on viimeinen vanhan liiton periodijohtajista, joka on levyttänyt Beethovenin sinfoniat. Teokset ovat hänelle pitkän musiikillisen kehityksen päätepiste, eikä hän ole johtanut Beethovenia myöhäisempää musiikkia. Mutta nämä sinfoniat ovat myös laajemman kulttuuriprojektin huipentuma, jossa risteytyvät Savallin aiempien levytysten humanistiset pyrkimykset. Le Concert des Nations -orkesterin tulkinnat on silti ankkuroitu vallitseviin näkemyksiin periodisoitosta. Tempot sivuavat metronomilukemia, ja soitto on objektiivisen tarkkaa, vaikka ei mekaaniseksi metodisoitua. ”Pastoraalisinfonia” ei ole turistien kesäretki luonnon helmaan vaan valistushenkisesti dramatisoitu […]

Erkki Melartin: Kootut mieskuorolaulut. Laulu-Miehet, johtajana Matti Hyökki. Alba NCD 60. Erkki Melartin ei innostunut mieskuoromusiikista samassa mitassa kuin Sibelius, Palmgren, Madetoja tai Kuula. Sen vuoksi hänen kaikki kaksikymmentä mieskuorolauluaan mahtuvat hyvin Alban noin nelikymmenminuuttiselle levylle. Melartin ei myöskään ottanut osaa kansallisiin kielikiistoihin vaan sävelsi yhtä hyvin suomeksi kuin ruotsiksi. Kosmopoliittisen rauhantahtoisuutensa Melartin kirjasi Suomen esperantistien hymniin La Polusstelo. Muuten laulut ulottuvat maakuntalauluista (Savolle) ja humoreskeista (Selvä mies) musiikillisesti ja sisällöltään kunnianhimoisiin numeroihin. Niiden joukkoon […]

Hyperion CDA68379. 1400-luku oli alankomaalaisen moniäänisyyden kulta-aikaa, jossa monien säveltäjäpolvien kokemus tiivistyi mestarilliseen äänenkuljetukseen ja tekstinkäsittelyyn. Säveltäjistä muodostui Italiassa risteytynyt verkosto, toisiaan kunnioittavien taitajien kilta, jossa seurattiin tarkoin alan kehitystä. Gesualdo Six on nimennyt levynsä ”Josquinin perinnöksi”, mutta aloittaa Josquinin esikuvan, Jean Ockeghemin motetilla Intermerata Dei mater, joka on omistettu sukupolvea varhaisemman Gilles Binchois’n muistolle. Josquinin Nymphes des bois on puolestaan Ockeghemin muistolle omistettu kuuluisa sävellys, jonka taidokas kudos virtaa tässä vapautuneena. Levyn motetteja yhdistävät […]

See Siang Wong keskittyy Beethoven-trilogiansa toisessa osassa säveltäjän lapsuuden- ja nuoruudenteoksiin ja jaa niistä paljon irti vitaalilla otteellaan, rikasilmeisellä kosketuksellaan ja eläytymisellään tulevan neron nuoruuden intoon. Näissä teoksissa on totisesti ammennettavaa muillekin kuin pianonsoiton opiskelijoille. Levy alkaa ns. Kurfürsten-sonaateilla, jotka julkaistiin syksyllä 1783 säveltäjän ollessa 13-vuotias. Onhan niissä vielä vähän lapsekasta klassismin mallien toteutusta, mutta See Siang Wongin käsissä teini-iän hormonit alkavat jo jyllätä, erityisesti virtuoosisissa finaaleissa, joiden pirskahtelu ja humoristiset käänteet tulevat estottomina esiin. […]

Linda Fredriksson: Juniper. We Jazz WJLP40/WJCD40 Jos ”yllätyksellisyys” muuttuu musiikillisiksi troopeiksi, se mitätöi itsensä. Todellisessa yllättämisessä artisti tekee jotain muuta kuin odottaisi, ja vieläpä vangitsevalla tavalla. Tähän joukkoon kuuluu Linda Fredrikssonin ensimmäinen sooloalbumi Juniper. Fredrikssonin indie- ja laulaja-lauluntekijävaikutteet kuuluvat heti avauksessa Neon Light [and the sky was trans] pehmeinä äänimaisemina ja saksofonin sanattomana, yksinkertaisuudessaan kauniina lauluna. Sen kontrastina seuraavan nimikkoraidan sykkivän bassosyntetisaattorin aallolla päällekkäiset fonistemmat surffaavat meditatiivisesti. ”Epäjazzillisen” tuotantoprosessinkin ryydittämänä on jokainen levyn seitsemästä raidasta […]

Telemann sävelsi kaksitoista fantasiaa soolohuilulle ja sooloviululle ja tiedossa on ollut, että kaksitoista fantasiaa syntyi myös viola da gamballe. Kauan kadoksissa olleet teokset löytyivät vuonna 2015 ja sen jälkeen gambistit eri puolilla maailmaa ovat käyneet niiden kimppuun kuin vertauskuvan sika limppuun. On sekä inspiroivaa että haastavaa tarttua mestariteoksiin, joihin ei ole ennättänyt syntyä minkäänlaista esitystraditiota. Telemannin fantasiat ovat uutta vanhaa musiikkia, joka hämmästyttää nykykuulijaa kekseliäisyydellään ja rikkaudellaan samaan tapaan kuin Bachin soolosellosarjat, kun Pablo Casals […]